Matkan voi aloittaa vaikka suoraan Kemi - Tornio lentokentältä. Vaihtelevat ja monipuoliset reitit jotka perustuvat alueen jokiin ja vain talvella kuljettaviin reitteihin. Matkan aikana tutustumme myös Perämeren jäälakeuteen. Tornionjoki on euroopan suurin vapaana virtaava siian ja lohen kutujoki ja Kukkolankoski on sen helmi. Kosken äärellä on Kukkolan kylä. Kylä on yksi Tornionjokivarren vanhoista kylistä, kylässä oli monta taloa jo 1500- luvulla. Kaunista kulttuuri-ja luonnonympäristöä löytyy etenkin Kukkolankosken ympäristöstä. Koskialueella ovat säilyneet monet kalastukseen liittyvät vanhat perinteet näihin päiviin asti. Pohjolan Pirtti on Kukkolassa sijaitseva alunperin vuonna 1920 rakennettu peräpohjalainen hirsitalo. Pirtti sijaitsee aivan koskenniskalla. Pohjolan Pirtti toimii tilausravintolana ja Kukkolassa ajettavien safareiden tukikohtana. Saatavuus: safari on mahdollista suorittaa noin tammikuun alusta - huhtikuuhun. Lähtöpaikat esimerkiksi: Kemin keskusta, Kemi-Tornio lentokenttä, Keminmaa, Tornio - Haaparanta keskusta Safarin kesto: noin kolme tuntia. Soveltuvuus: Hyvän fyysisen kunnon omaaville aikuisille. Autonajokortti vaaditaan. Hinta ja ryhmän koko; Kelkkasafari Kukkolankylään 195 € / henkilö. Suositeltava ryhmän koko 6 henkilöä. Jaettava varustus: kelkkahaalarit, kelkkakengät, käsineet , kypärä ja kypärämyssy. Safari sisältää: Moottorikelkka vuokran safariajalle, liikennevakuutuksen ja tarvittavat polttoaineet. Kelkkavahingoissa on kuljettajalla 600e omavastuu. Välipalan Pohjolan Pirtillä ja Kukkolan kalastusperinteen ja aluehistorian esittelyn. Paluun lähtöpaikalle mahdollisuuksien mukaan eri reittiä. Varaukset numerosta p. 040 755 1858 tai tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen info@nordicsafaris.com
|